|
NÄYTTELYT SUVAK ry järjestää vuosittain erikoisnäyttelyitä kotikissoille. Vuonna 2010 näyttelyitä järjestetään yhteensä neljä: 11.4. Vihdissä, 28.-29.8. Hyvinkäällä sekä 5.12. Lohjalla. Näyttelyyn osallistuvan yli 10 kk ikäisen kotikissan tulee olla leikattu. Näyttelyt ovat mukavia tapahtumia, joissa voi tavata muita kotikissaihmisiä, jutella kissoista sekä tutustua uusiin ihmisiin ja kissoihin. Näyttelypäivän aikana voi myös tukea yhdistystä ostamalla arpoja ja kahvion tuotteita sekä tehdä pieniä ostoksia myyntipöydistä, joita näyttelyissä yleensä on useampia. Näyttelyyn kannattaa siis varata muun tarpeellisen lisäksi myös hieman rahaa mukaan.
Näyttelykutsu 5.12.2010
Lohjalla järjestettävään kotikissojen erikoisnäyttelyyn
|